Kuivat silmät

Kuivat silmät | Piilolinssit ja silmien kuivuminen

Kärsitkö sinä kuivista silmistä tai aiheuttavatko nimenomaan piilolinssisi sinulle silmien kuivumista? Se on sangen ongelmallista, sillä kuten tiedämme, on kyynelneste silmillemme erittäin tärkeää. Silmän tulisi pysyä kosteana ja puhtaana. Kyynelnesteen entsyymit tuhoavat haitallisia mikrobeja ja estävät niiden lisääntymisen.

Kuivien silmien yleisimpiä oireita ovat kutina, kirvely, punoitus, vetistyminen ja ainainen tunne, että silmissä olisi roskia. Yleensä näitä oireita vielä entisestään pahentavat tupakansavu, ilmansaasteet, ilmassa leijailevat pölyt ja hiukkaset sekä tuuli. Lisäksi liian kuiva sisäilma ja ilmastointilaitteet usein pahentavat asiaa. Siksi olisikin suositeltavaa muun muassa lentokoneissa ja linja-autoissa olla käyttämättä tehokasta koneellista ilmastointia. Autossakin suuntaa ilmastointi poispäin kasvoistasi. Jo entisestään kuivat silmät ärtyvät todella helposti lisää, mikäli et pidä niistä huolta.

Kuivat silmät ovat kuitenkin varsin yleisiä. Jopa 40 prosenttia kaikista ihmisistä kärsii kuivista silmistä jossain vaiheessa elämäänsä. Näin ollen kuivasilmäisyys onkin yleisin silmävaiva, sekä muiden silmävaivojen aiheuttaja. Vaikka pahimmillaan kuivasilmäisyys onkin pitkäkestoista ja pysyvää, ei se useimmiten ole vaarallista. Se on useimmiten terveytesi kannalta harmiton ja se ei yleisesti mitenkään vaikuta silmän pintaosien hyvinvointiin. Suurin ongelma on vain siis ikävä tunne.

Kuiviä silmiä hoidetaan ensisijaisesti niin sanoituilla keino- eli tekokyynelilla - siis silmätipoilla jotka auttavat omaa kyynelnestettäsi. Silmiä tulee kostuttaa riittävän usein. Jos kärsit kuivista silmistä, voit omatoimisesti vähentää tuuletusta ja lisätä ilmankosteutta. Näin oireet todennäköisesti lievenevät käden käänteessä.

Kuivat silmät ja piilolinssit

Tutkimukset osoittavat, että vain noin 15 prosenttia piilareitten käyttäjistä kärsii kuivista silmistä. Tämä ei ole siis suhteellisesti mikään kovinkaan kummoinen määrä. Vanhemmat perinteiset piilolinssit sisältävät noin 50-70 prosenttia vettä, joka haihtuu helposti. Näin pitkään käytettynä saattaa ilmetä pientä silmien polttelua ja kirvelyä.

Onneksi uudet silikonipohjaiset piilolinssit auttavat tässäkin asiassa. Ne sisältävät vähemmän vettä, jolloin ne eivät kuivu yhtä helposti. Linssi pysyy käyttökelpoisena ja mukavan tuntuisena pitempään, ja samalla linssi läpäisee happea entistä paremmin.

Muista kuitenkin, että kuivien silmien hoitoon tarkoitettuja kosteustippoja ei saa käyttää samaan aikaan piilareitten kanssa, mikäli tipat sisältävät säilöntäaineita. Säilöntäaineet nimittäin kertyvät helposti piilareihin, mikä entisestään edesauttaa ongelmien syntymistä. Valitse siis säilöntäaineeton vaihtoehto, mikäli näet keinokyynelten käyttämisen tarpeelliseksi.

Muista siis suojata silmiäsi:

  • Pölyltä
  • Tuulelta
  • Liialta auringolta
  • Liian pitkältä yhtämittaiselta linssien käytöltä
  • Mikrobeilta (Muista aina hygienia!)
  • Tupakansavulta
  • Liialta päätetyöskentelyltä
  • Kuivalta huoneilmalta
Auttoiko vertailu sinua? Anna plussaa: